Vuokraa auto ja näe enemmän reissussa

2 minuutit Julkaistu:


minusta

Kuljetusalan tärkeät työnkuvat Hei ja tervetuloa kuljetusaiheisen blogin pariin! Täällä keskitytään erityisesti kuljetusalan työnkuviin ja alan näkymiin. Kuljetusalalla töitä on riittänyt aina ja riittä jatkossakin, mutta muutoksia alaan tuo aina vain lisääntyvä kansainvälisyys, globaalisuus ja jopa ilmastonmuutoksella sekä ekologisuudella on oma vaikutuksensa. Kuljetusala on meille tärkeä, sillä se varmistaa että tuotteita on tarjolla kaupassa, saadaan raaka-aineet teollisuuteen, puhumattakaan sitä että ihmiset pääsevät sinne missä heitä tarvitaan, oli se sitten työpaikkaan tai koteihinsa. Kuljetusala pitää siis niin sanotusti yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Kirjoituksissa tuodaan esille myös mitä mahdollisuuksia ekologisuus tuo alalle. Mutta eritoten blogissa halutaan tuoda esille kuljetusalan tärkeitä työnkuvia ja ajankohtaisia aiheita. Toivottavasti viihdyt kirjoituksien parissa!

Haku

Kategoriat

Jotkut meistä ovat vannoutuneita automatkaajia eikä mikään ihme. Ratin takana matkatessa kun on vapaa mennä aika lailla mihin vain ja milloin vain. Autosta pääsee myös näkemään ihan erilailla ympäristöä kuin julkisilla menopeleillä. Bussilla ja junalla saatetaan päästä jokseenkin lähelle kokemusta, mutta itsenäisesti pysähtymismahdollisuutta ei ole. Monille iso juttu automatkustamisessa on myös se, että pääsee näkemään ihan eri tavalla paikallisten elämää kun voi pysähdellä pienissä kylissä ja maaseudulla. Seuraavassa pari vinkkiä autolla reissaamiseen.

Suunnittele reittiä ja katso muiden kokemuksia

Netti on pullollaan eri reittivinkkejä ja muiden matkustajien kokemuksia. Tämä kannattaa ehdottomasti hyödyntää reittiä ja matkaa suunniteltaessa. Muiden antamat vinkit voivat vaihdella turvallisista reiteistä majapaikkoihin ja ravintoloihin. Ne voi antaa myös uniikkeja kohdevinkkejä, sillä autoilijat voivat eksyä myös sellaisiin paikkoihin, joihin muut turistit eivät yleensä pääse tai joista matkasivustot eivät kerro. Yleensä toiset ajajat antavat myös arvokkaita vinkkejä yleisimpiin ongelmiin, joihin voi sitten jo varautua etukäteen.

Vuokraa auto huolellisesti

Vuokraa auto omien tarpeiden perusteella. Sisältääkö reissu enemmän maantieajoa vai kaupunkiajoa? Valitse siis sen mukaan. Ole tarkkana autoa vuokratessa ainakin vakuutuksien osalta. Se mitä vakuutuksiin kuuluu voi vaihdella paljon eri maiden ja liikkeiden välillä. Suositeltavaa ottaa kuvat tai tarkastaa yhdessä vuokrausliikkeen kanssa auton kunto ennen ajon aloitusta.

Varmista ajosäännöt eri maissa

On hyvä myös tarkastaa etukäteen onko ajosäännöt kenties erilaiset tai onko ajokulttuurissa paljon eroa Suomeen verrattuna. Huomioithan että joissain maissa voi olla, ettei autoa vuokrata edes ilman kuskia, koska joko liikenne tai maasto ovat haastavia. Näin saattaa olla esimerkiksi Aasian ja Afrikan eri osissa.

Kansainvälinen ajokortti

Jos lähdet autoreissuun Euroopan ulkopuolelle, on suositeltavaa hankkia kansainvälinen ajokortti. Se tarkoittaa, että kortti on käännetty maailman yleisimille kielille. Kortti edesauttaa, että pääset jatkamaan matkaasi ilman ongelmia tai turhia odotteluja eteenpäin tilanteissa, joissa ajokortti tarkastetaan. Myös ongelmatilanteissa, kuten sakot tai onnettomuus, se nopeuttaa ja helpottaa asian käsittelyä huomattavasti. Hyvä kuitenkin huomioida, että kansainvälinen ajokortti ei ole voimassa kuin yhdestä kolmeen vuoteen. Kannattaa tarkistaa ennen reissuun lähtöä, minkälaista ajokorttia mukaan tarvitset, sillä kansainvälisiä kortteja on olemassa kahta erilaista.

 

Lisää auton vuokraamisesta voit lukea Scancar:in sivuilta. 

• tag: • 328 sanat